Iho, tuo meidän suurin elin koostuu kahdesta kerroksesta; ylemmästä epidermiksestä ja sen alla olevasta dermiksestä. Jotku laskevat ihon kerroksiin mukaan myös meidän rasvakerroksemme eli subkutiksen.
Epidermis eli orvaskesi on meitä suojaava n. 0,05–0,2 mm paksu ihokerros, joka koostuu viidestä (tai kuudesta jos ylin kerros halutaan nähdä kahtena erillisenä osana) kerroksesta.
Epidermiksen alin kerros on tyvikerros (stratum basale) ja se koostuu ihon kantasoluista, jotka siis lähtevät jakaantumaan ja toinen jakautuneista nousemaan kohti ihon pintaa. Tyvisolukerroksesta löytyy myös meidän ihon värin määrittävät melanosyyttisolut.
Tyvikerroksesta solut nousevat ylöspäin muodostaen okasolukerrokset (stratum spinosum). Solujakaantumista voi vielä esiintyä, mutta ylöspäin mentäessä solut alkavat pikkuhiljaa täyttymään keratiinilla. Okasolukerroksessa on myös Langerhansin soluja, jotka ovat osa ihon puolustusjärjestelmää.
Jyväissolukerroksessa (stratum granulosum) solut täyttyvät aina vain enemmän keratiinista ja solut alkavat litistymään. Jyväissolujen sisällä valmistetaan lamellaarijyväsiä, jotka taas puolestaan sisältävät lipidien esiasteita. Keramideista muodostuu lamelleja, jotka ovat tärkeä osa ihon läpäisyestettä.
Kirkassolukerros löytyy paksuilta ihoalueilta, kuten jalkapohjista ja kämmenistä. Solut ovat jo tumattomia, läpikuultavia ja sarveistuneita.
Sarveissolukerros eli marraskesi on ihon uloin kerros. Se voidaan tosiaan jakaa halutessa kahteen eri kerrokseen; stratum conjunctum ja stratum disjunctum. Disjunctum on siis tuo kaikista uloin osa, jonka voimme silminkin nähdä hilseilevän pois.
Tyvikalvovyöhyke on alue, joka jää epidermiksen ja dermiksen väliin ja johon molemmat ihokerrokset kiinnittyvät. Se koostuu kahdesta osasta; lamina lucida ja lamina densa. Ikääntyessä tyvikalvon kiinnitysmekanismit heikkenevät ja tyvikalvo oikenee, joka vaikuttaa mm. veden heikkoon siirtymiseen epidermikseen.
Dermis eli verinahka on tiivistä sidekudosta ja 70 % ihon vedestä on dermiksessä. Dermiksen soluväliaineessa on paljon kollageenisäikeitä, sekä elastiini- eli kimmosäikeitä. Dermis on paksuudeltaan noin 0,5-1,5 mm. Myös dermis jakautuu kahteen kerrokseen, papillaari- eli nystykerrokseen ja retikulaari- eli verkkokerrokseen. Papillaarikerroksessa pääosassa ovat epidermikseen työntyvät nystyt eli papillat ja niihin tulevat hiussuonisilmukat (arterioli/pieni valtimo ja venuli/pieni laskimo). Paprillaarisessa dermiksessä on myös runsas määrä säikeitä; kollageeni- ja elastiinisäikeet sekä fibroblasteja. Fibroblastit valmistavat dermiksen elastiini- ja kollageenisäikeet sekä vettä sitovia glykosaminoglykaaneja. Retikulaarisen dermiksen alueella on paksumpia kollageenikimppuja ja elastiinisäikeitä, mutta siellä on muuten vähemmän soluja.
Dermiksen alueella on muitakin tärkeitä soluja, kuten makrofagit (valkosoluja) ja syöttö- eli mast-solut, jotka valmistavat histamiinia ja hepariinia. Ne siis osallistuvat ihon herkkyys- ja tulehdusreaktioihin.
Kollageenia tunnetaan noin 20 eri tyyppiä, joista tyypin I kollageenia on ihossa eniten. Retikulaarikerroksen kollageenisäikeet ovat pääsääntöisesti tyypin III kollageenia ja tyvikalvovyöhykkeen rakenteet rakentuvat tyypin IV ja VII kollageeneista. Tyypin II kollageeni tunnetaan rustokollageenina. Yhdessä kollageeni ja elastiini vastaavat ihon kimmoisuudesta ja napakuudesta.
Dermiksen alapuolella on ihonalainen rasvakerros eli subkutis eli hypodermis ja nimensä mukaisesti se koostuu pitkälti rasvasoluista. Rasvan määrä vaihtelee ihoalueittain ja hormonien vaikutuksesta. Nautitun rasvan määrä suhteutettuna liikuntaa määrittää rasvakertymiä. Subkutis voi olla paksuudeltaan aina 2 mm:stä useisiin sentteihin. Ulkonäöllisesti se vaikuttaa ihon pintaan näyttäytymällä kosmeettisena selluliittina.
Ihonalaiskudoksen ja lihaskudoksen välissä on vielä SMAS-kudos (superficial muscular aponeurotic system), jonka voi ajatella yhdistävän dermiksen lihaksistoon ja se ns. välittää lihaksiston liikkeet ihoon. Kirurgisessa kasvojenkohotuksessa korjaus tehdään juuri SMAS-kudokseen, sillä ihon vanhetessa kudos heikentyy ja venyy ja tämä saa aikaan ihon veltostumisen, laskeutumisen ja roikkumisen.
Ihon apuelimiin kuuluvat karvat, kynnet, tali- ja hikirauhaset. Talirauhanen erittää rasvamaista talia iholle joko avautumalla suoraan ihon pinnalle tai karvatupen aukon kautta. Hikirauhasia on kahdenlaisia, ekkriinisiä ja apokriinisia. Ekkriiniset erittävät ns. lämmönsäätelyhikeä, siinä missä apokriiniset ovat meidän sukuviettihikirauhasiamme. Kynnet ovat samanlaista epiteelisolua kuin ihokin, mutta kynsilevyn solut ovat täysin keratinisoituneet. Kynsien tehtävä on suojata sormien ja varpaiden päitä ja auttaa tarttumisessa. Iho on lähes täysin karvojen peittämä, vaikka emme kaikkea karvaa niin huomaakaan. Nykyään karvoilla ei juurikaan ole tehtävää pois lukien ripset, kulmakarvat, korvakäytävän ja sierainten karvat, jotka suojaavat. Myös karvat keratinisoituvat kasvaessaan karvatupessa ylöspäin, joten valmis karva on täysin kuollutta solukkoa.
